Aina kiitollinen

Pian amerikkalaiset kokoontuvat, niin kuin he tekevät joka marraskuu, viettämään Kiitospäivää (Thanksgiving). Se on päivä, jolloin mietitään sitä, mikä tekee meidät kiitollisiksi. Apostoli Paavali kirjoittaa "Kiittäkää kaikesta". Kuinka hän saattoi olla kiitollinen kaikesta?

Pian amerikkalaiset kokoontuvat perheineen ja ystävineen, niin kuin he tekevät joka marraskuu, viettämään Kiitospäivää (Thanksgiving-juhlaa). Syksyn kellastuneet lehdet kertovat sadonkorjuun loppumisesta, maanviljelijöiden pellot on kynnetty talven tuloa odottamaan, ja kodit täyttyvät herkullisesta paistetun kalkkunan, kurpitsan ja omenapiirakan tuoksusta. On lomaa töistä ja koulusta, ja tämä on päivä, jolloin mietitään sitä, mikä tekee meidät kiitollisiksi. 

Amerikkalaisissa kouluissa lapset oppivat siirtolaisista (pyhiinvaeltajista), jotka jättivät kotimaansa ja kaiken, mikä oli heille rakasta purjehtiakseen Amerikkaan. Kun he olivat saapuneet turvallisesti Uuteen Maailmaan ja heillä oli suhteellisen rauhallinen naapuruus alkuasukkaiden kanssa, he juhlivat kunnolla yhdessä. Tämä oli ensimmäinen "Thanksgiving".

Juhla juontaa juurensa siihen, että juhlalla kiitettiin Jumalaa hänen siunauksestaan, mutta tiesittekö, että Amerikan aikaisemmassa historiassa oli useita julkisesti määrättyjä Kiitospäiviä. On  mielenkiintoista, että Kiitospäivää vietettiin aluksi vain hyvien olosuhteiden vallitessa, kuten sotilaallisen voiton jälkeen tai kuivuuden päätyttyä – mutta ei, jos nämä eivät toteutuneet.

Apostoli Paavalilla oli hyvin erilainen tapa reagoida. "Kiittäkää kaikesta", hän kirjoittaa. Kuinka hän saattoi olla kiitollinen kaikesta vankilassa, taisteluissa, kaikenlaisissa vastoinkäymisissä, joita kaikkein useimmat meistä pitävät traagisina ja sietämättöminä? Tämä on mahdollista, koska Paavali oli toisenlainen "pyhiinvaeltaja"; sellainen, joka luotti siihen, että Jumala huolehtisi hänestä ja johtaisi kaiken hänen parhaakseen, (Room. 8: 28), kun hän itse puolestaan etsi "…sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella." (Kol. 3: 1)

Paavali oli elävästi kiinnostunut löytämään luonnostaan asiat, mitkä eivät sopineet taivasten valtakuntaan – minne hänen sydämensä kaipasi. Ja kun hän kohtasi vastustusta – niin kuin usein kohtaamme – hän tuli tietoiseksi omista taipumuksistaan valittaa tai olla kostonhaluinen, mutta armo, jonka hän sai uskon kautta Kristukseen Jeesukseen mahdollisti hänelle sen, että hän vihasi näitä negatiivisia asioita, joita näki itsessään. Jotain uutta, iankaikkista ja taivaallista tuli tilalle.

Paavali oli saanut otteen uskosta, jonka avulla hän pystyi kiittämään kaikesta, myös silloin kun olosuhteet vaikuttivat sietämättömiltä.

Paavali kirjoittaa kirjeessään roomalaisille, että hän "kerskasi ahdistuksistaan"  ­– hän toivotti näin heidät tervetulleiksi! …Koska hän oli vakuuttunut, että säilyttämällä elävän uskon, Jumala tulisi luomaan jotain uutta hänen elämässään – jotain iankaikkista! Hän oli saanut otteen uskosta, jonka avulla hän pystyi aina iloitsemaan ja kiittämään kaikesta. Myös niistä asioista, jotka eivät ole ainoastaan epämiellyttäviä vaan jotka vaikuttivat sietämättömiltä. Hän kunnioitti Jumalaa kiittämällä, ja hän muistuttaa meitä tekemään samoin. "Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa." (1.Tess. 5: 18). Onko sitten outoa, että Paavali, jolla on tällainen asenne, saattoi olla iloinen ja kiitollinen joka päivä?

Hyvää Kiitospäivää!