Tuleeko kristittyjen aina olla onnellisia?

Tuleeko kristittyjen tavoitella onnellisuutta? Tämä riippuu siitä, miten määrittelet onnellisuuden.

Kirjoittanut AktiiviKristinusko
Tuleeko kristittyjen aina olla onnellisia?

Voimme asettaa itsellemme kysymyksen: Vaaditaanko kristityltä, että hän on aina onnellinen? Onko se väärin, että kristitty tuntee itsensä surulliseksi? Monet sanovat, että on väärin vihjata, että kristityn on aina oltava onnellinen.

Koemme näin, koska rinnastamme tämän sanan inhimillisiin tunteisiimme. Kristityn elämä ei kuitenkaan itse asiassa lainkaan perustu tunteisiin vaan uskoon!

Voin tulla murheelliseksi maailman tilasta. Voin surra menetettyäni jonkun. Silloin minun ei kuitenkaan tarvitse menettää uskoani ja luottamustani siihen, että Jumalan käsi on elämäni yllä, ja hän haluaa, että hän saa kaiken yhdessä vaikuttamaan kaikkein parhaakseni. Hänen voimansa avulla voin voittaa kaiken sen, mikä voisi johtaa siihen, että menetän rauhani, toivoni,  sekäyytyväisyyteni sekä iloni hengessäni. Jos odotan sitä, että minun täytyy tuntea olevani ”seitsemännessä taivaassa”, joudun ehkä odottamaan loputtomiin. Mutta jos minulla on tämä syvä uskon ankkuri, että kun olen Jumalan käsissä, niin kaikki on juuri niin kuin olla pitää. Eikö se ole todellista onnea? Katsokaamme, mitä Raamattu sanoo: ”Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa.” Ps. 146:5.

Lue lisää täältä: Sielu ja henki: Mitä eroa niillä on?

Mitä on onni?

Onnen tunteella, niin kuin ihmiset yleensä ajattelevat, on taipumus purkautua ulkoisten olosuhteiden seurauksena, ja se perustuu toisiin ihmisiin, asioihin, paikkoihin, ajatuksiin ja tapahtumiin. Mutta entä, jos niin ei olisikaan? Mitäpä jos onni perustuisikin syvään luottamukseen Jumalaa kohtaan?

Kallioon, jonka päällä voin seistä, ja johon ulkoiset tapahtumat, toiset ihmiset, asiat, paikat, ajatukset ja tapahtumat eivät vaikuta. Valintaan, jonka teen yhä uudestaan elämässä. Valintaan, jota en kykene tekemään omassa voimassani, vaan käyttämällä Pyhän hengen voimaa. Raamattu sanoo jälleen: ”Joka painaa mieleensä sanan, se löytää onnen.  Autuas se, joka turvaa Herraan!” Snl. 16:20.

Koemme kaikki, että joudumme tilanteisiin, joissa ”järkymme”. Onko väärin ehdottaa, että kristityn on oltava onnellinen, vaikka hänen elämässään on tapahtunut jotain tuskallista? Tai että hänen on oltava onnellinen, vaikka hän kärsii masennuksesta ja muista sairauksista? On väärin rinnastaa onnea hyviin tunteisiin. Mutta se ei ole väärin silloin, kun onni ei ole ainoastaan inhimillinen tunne vaan luja luottamus Jumalaan ja hänen rakkauteensa minua kohtaan; syvä hengellinen lepo ja varmuus. On kirjoitettu: ”Iloitkaa aina”. 1. Tess. 5:16. Se ei tarkoita sitä, että iloitsemme siitä, että jotain tuskallista on sattunut. Iloitsemme siitä, että tiedämme Jumalan käden olevan yllämme, tapahtuipa mitä tahansa. Tietoisuus siitä, että voin tukeutua häneen, että hän on nostava minut ylös ja pitävä minua kädessään vaikeina aikoina, kun koetukset ja murheet kohtaavat minua.

Onni ei ole sitä, että suru on poissa. Jeesus oli ”kipujen mies ja sairauden tuttava”. Jes. 53:3. Kuitenkin häntä voideltiin iloöljyllä enemmän kuin kumppaneitaan, sillä hän rakasti vanhurskautta ja vihasi laittomuutta (Hepr. 1:8-9). Jos minulla on sama rakkaus vanhurskautta ja sama viha syntiä kohtaan kuin hänellä, niin silloin minäkin tulen voidelluksi ja tulen iloiseksi hengessäni. ”Mutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat, Jumalan edessä he iloitsevat riemuiten.” Ps. 68:4.

Onnea ja tyydytetyksi tulemista ei tule sekoittaa keskenään

Onni ei myöskään ole luonnollisten, inhimillisten intohimojen ja halujen täyttymys. Nämä itse asiassa johtavat tyhjyyteen, tyytymättömyyteen ja lopuksi kurjuuteen, kun ”hetkellinen nautinto synnistä” on ohi, niin kuin on kirjoitettu. Onnea ei tule sekoittaa ilonpitoon: iloon tai itsekkäiden halujen seurauksena tulevaan tyydytykseen. Voittamalla nämä intohimot ja halut – lihassani asuvan synnin – saan onnen syvälle henkeeni.

“Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste turmelevat ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste turmele eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta.” Matt. 6:19-20. Tietoisuus siitä, että minua odottaa jotain ikuista ja kuihtumatonta elettyäni uskollisena, jopa koetuksissa ja murheessa, antaa minulle tämän syvän, sisäisen ilon, joka ei millään tavoin liity hyviin ”tunteisiin”.  Minulla on elävä toivo ”turmeltumattomaan, tahrattomaan ja katoamattomaan perintöön. Se on talletettuna taivaissa teitä varten.” 1. Piet. 1:4.

Se, että voin rakastaa tilanteessa, joka aiemmin aiheutti loukkaantumista, katkeruutta tai vihaa, tuottaa aitoa iloa sydämeen.

Levossa pysyminen tilanteessa, joka aiemmin aiheutti murhetta, pelkoa ja levottomuutta, tuottaa aitoa iloa sydämeen.

Se, että pystyn kääntämään katseeni pois asioista, jotka aiemmin sitoivat minua, tuottaa aitoa iloa sydämeen.

Se, että pystyn palvelemaan ja antamaan siellä, missä ennen olimme täynnä laiskuutta ja itsekkyyttä, tuottaa aitoa iloa sydämeen.

 

Ehkä olet myös kiinnostunut lukemaan lisää teemasivultamme, joka käsittelee onnea ja iloa.

 

 

 

Lataa ilmaiseksi e-kirja

Jumalan evankeliumi

Kirjoittanut Sigurd Bratlie

Armo tarkoittaa, että kaikki syntini annetaan anteeksi, kun tunnustan ne. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että saamme voimaa olla kuuliaisia totuudelle, jonka Jeesus toi mukanaan. Tässä kirjassa Sigurd Bratlie kirjoittaa tästä aiheesta ja osoittaa, että Jumalan evankeliumi on uskon kuuliaisuutta.