Kylväjä kylvää. Mitä tapahtuu sen jälkeen?

Jumalan sanaa kuullessamme meillä on suuri vastuu.

Kirjoittanut Trygve Sandvik
Kylväjä kylvää. Mitä tapahtuu sen jälkeen?

Mitä Jeesus haluaa opettaa meille vertauksessaan kylväjästä

Vertauksessaan kylväjästä Jeesus haluaa muistuttaa meitä suuresta vastuustamme Jumalan sanan kuulemisen suhteen. Niistä, jotka kuulivat sanan, vain neljäsosa säilytti sen ja tuotti kypsän sadon. Lopuille kolmelle neljäsosalle kaikki oli enemmän tai vähemmän turhaa. Halusiko Jeesus tällä vertauksellaan saada meidät ymmärtämään, että sana aina otetaan vastaan tällä tavalla? Siltä se näyttää, ja monet tosiasiat puhuvat sen puolesta. Näemme ihmissydämen olevan saman tänään kuin silloin. Kun kyse on sidottuna olemisesta maailmaan ja maailmassa oleviin asioihin, mikään ei ole muuttunut.

Vuosisatojen julistuksen hedelmä on vain pieni joukko verrattuna siihen suureen määrään ihmisiä, joilla on jumalanpelon ulkokuori, mutta jotka kieltävät sen voiman (2. Tim. 3:1-5). Kun kuullun sanan säilyttäminen on niin vaikeaa ja se epäonnistuu niin monille, voimmeko kuitenkin, täysin oikeutetusti, kehottaa itseämme ja toisia ottamaan sanan vastaan? Voimmeko antaa toivoa ja uskoa siihen, että sana tulee kantamaan kypsän hedelmän kuulijoissa? Kyllä, ylistetty olkoon Jumala! Kaikkia Jumalasta syntyneitä ei viskota umpimähkään elämän kuohuvalla merellä, niin että he eivät tiedä, päätyvätkö he kalliolle tai orjantappuroiden sekaan, kuten kylväjävertauksessa tapahtui.

Sanan vastaanottaminen

Jumala on asettanut meidät vakaalle ja tasaiselle elämään johtavalle tielle. Yksikään niistä, jotka Jeesuksen tähden uhraavat kaiken, ei joudu häpeään. Mutta pelokkailta ja aroilta Paholainen otti pois sanan, jotteivät he uskoisi ja pelastuisi. Sen sijaan, että olisivat käyttäneet sanaa, joka on Hengen miekka, jolla he olisivat voineet kukistaa Paholaisen, he olivat niin velttoja ja taisteluun kelpaamattomia, että luovuttivat. Sana oli saanut tehdyksi pienen alun sydämeen, mutta he eivät noudattaneet määräystä sanaan perustumisesta ja juurtumisesta, ja niin heistä tuli helppo saalis pahalle.

Kallioperälle joutuneet pääsivät hiukan pitemmälle, vaikkei heillä ollutkaan juurta. On mahdollista olla mukana juurettomana, mutta mikä petos! He iloitsivat ja uskoivat ja heillä oli kyllä paljon mukavia hetkiä seurakunnassa, mutta heillä ei ollut juurta. Kun koetukset kohtasivat heitä – niistähän me kaikki saamme osamme – he luopuivat. Kuinka voimme välttää niin kaamean kohtalon? Kun annamme sanalle ravintoa rukouksen kautta ja kun meillä on sydämellinen yhteys pyhien kanssa – silloin Jumala antaa kasvun, ja saamme juuren, joka ei järky.

Se, mikä putosi orjantappuroiden sekaan, ovat niitä, jotka kuulevat. He olivat saaneet korvan, niin että kuulivat sanan. Ajattele, minkä etuoikeuden ja mitkä mahdollisuudet Jumala oli antanut heille tämän kautta. Mutta miten heidän kävi? Huolet, rikkaudet ja nautinnot tukahduttavat sanan, niin että he eivät kantaneet kypsää hedelmää. Paholainen sai jälleen voiton. Näitäkään ihmisiä  Jeesus ei voinut noutaa ensisatona. Ehkä he elivät monta vuotta elämän murheiden keskellä, mutta eivät luovuttaneet, mutta heistä ei kehittynyt kypsää hedelmää.

Artikkeli on julkaistu ensin otsikolla “Ta vare på livet” (Ota vaarin elämästä) Skjulte Skatter-lehdessä huhtikuussa 1958, ja sen kieliasua on hiukan muokattu nykyaikaisemmaksi.

© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag | ActiveChristianity