Uskossa kasvaminen

On kirkas ja aurinkoinen sunnuntaiaamu monta, monta vuotta sitten. Kunnostan maastopyörääni ja odotan innolla hauskaa pyöräretkeä lähistön metsäpoluille.

Pidän itseäni kristittynä ja luen Raamattuani silloin tällöin, mutta en ole ollut kirkossa yli vuoteen. Olen analyyttinen henkilö, ja aivan liian "tässä ja nyt"-ihminen syventyäkseni enemmän uskonkysymyksiin. Minulle Jumala on olemassa "siellä ylhäällä". Oikeastaan kaikki mitä olen kokenut, voidaan kiteyttää lauseeseen: "Jumala ei suoranaisesti puutu minun elämääni". Uskolla on selvä asema elämässäni, mutta ei arkipäivässä. Minulle usko on sellaista, mitä ajattelen sunnuntaisin ja hautajaisissa.

Samalla kun fiksaan pyörääni, mieleeni nousee äkkiä ajatus: "Tänään on sunnuntai, ja siitä on pitkä aika kun viimeksi luit Raamattua – ja vielä pitempi aika kun kävit kirkossa." Siinä silmänräpäyksessa se, mitä eräs ystävä sanoi minulle hiljattain, koskettaa sydäntäni: "Jeesus haluaa asua sydämessäsi, mutta sinun pitää päästää hänet sisälle uskon kautta. Hän ei halua tungetella sisälle. Sydämessäsi on ovi, mutta ovessa on vain yksi kahva, ja se on sisäpuolella. Vain sinä voit avata oven ja päästää Jeesuksen sisälle."

Vain sinä voit avata oven ja päästää Jeesuksen sisälle."

Ajatella, jos se, mitä ystäväni sanoi, onkin totta! Toivo alkaa kasvaa sisälläni siitä, että voisin saada jotain enemmän kuin vain teoreettisen, järjellisen, elottoman uskon. Sen sijaan voin aloittaa uskomattoman jännittävän seikkailun Jumalan Pojan kanssa, kun hän asuu sydämessäni, jolloin hän on läsnä joka-ainoassa yksityiskohdassa elämässäni, niin että elämäni ei koskaan palaa samaksi. Uskallanko uskon sen? Uskallanko asettaa sen koetukselle?

Raamatunjakeita lapsuudesta alkaa palautua mieleeni: "..että Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämissänne". "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." "Tapahtukoon teille uskonne mukaan!" "Jos joku rakastaa minua, hän pitäköön kiinni minun sanastani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme asumaan hänen luokseen." "Katso, minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, silloin minä tulen hänen luokseen ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani." 

Vaikka voikin vaikutta uskomattomalta, että Jeesus todellakin haluaa asua sydämessäni ja osallistua kaikkiin yksityiskohtiin elämässäni, ne mahdollisuudet, jotka tästä nousevat, ovat niin valtavia, että minun täytyy asettaa se koetukselle.

Maastopyöräily saa nyt odottaa toiseen päivään. Kaivan Raamattuni esille ja alan lukea – tällä kertaa elävästi toivoen, että Jeesus haluaisi tulla sydämeeni ja asua siellä, ja olla yhteydessä kanssani. Tässä toivossa annan koko sydämeni ja elämäni hänelle, sen sijaan että pidättäisin osan siitä itselläni.

Sinä päivänä elämäni, joka oli ankkuroitu elottomaan ja persoonattomaan Jumalaan tulee tiensä päähän, ja uusi elämä syntyy! Tämä elämä on ankkuroitu Raamatun Jumalaan, joka on laskenut jokaisen hiuksenkin päässäni ja kaikki päiväni täällä maan päällä!

Usko, joka alkoi kuin pieni sinapinsiemen, on kehittynyt vuosi vuodelta enemmän ja enemmän puuksi, jolla on syvät juuret.

Tämä ihmellinen kokemus minulla oli kauan siten. Sen jälkeen monien vuosien aikana Jeesus on täyttänyt lupauksiaan ja minun odotuksiani. Ja usko, joka alkoi kuin pieni sinapinsiemen, on kehittynyt vuosi vuodelta enemmän ja enemmän puuksi, jolla on syvät juuret. Ja uskon myötä kehittyy sama elämä, minkä Jeesus on luvannut kaikille niille, jotka uskovat.

"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." Hebr. 3:15