Tiedätkö kuka Jeesus on?

Tiedätkö kuka Jeesus on?

Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? Osoittautui, että ihmiset eivät tienneet kuka Hän oli. Suurin piirtein niin se on vieläkin.

3 Minuuttia ·

Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? (Matt. 16:13) Osoittautui, että ihmiset eivät tienneet kuka Hän oli. Suurin piirtein niin se on vieläkin.

Hän kysyi opetuslapsiltaan: Entä te? Kuka minä teidän mielestänne olen? Simon Pietari vastasi: Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika. Jeesus sanoi hänelle: Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. (Jakeet 16-17)

Mies, lihaa ja verta

Jeesus oli tavallinen mies, lihaa ja verta. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen. (Room. 1:3). Hän oli merkityksetön ja puoleensavetämätön mies (Jes. 53:2) Opetuslapsetkaan eivät tienneet kuka hän oli. He eivät olleet vielä ymmärtäneet, että Jeesus oli kantanut ristinsä sisimmässään jo 30 vuoden ajan, ja oli näin voittanut kaikki synnit, joihin häntä kiusattiin. (Ilm. 3:21, Hepr. 4:15).

Jumala pystyi tänä aikana ilmestymään Jeesuksessa rajattomasti. Jeesuksen ruumiissa vaikutti jo pitkään ennen Golgatan kuolemaa toinen, salattu ristinkuolema. (Luuk. 9:23). Se tarkoittaa sitä, että Jumalan elävä sana oli tullut hänessä lihaksi ja se asui heidän keskellään. (Joh. 1:14). Jumala kanssamme oli toteutunut heidän keskuudessaan kirjaimellisesti.

Tämän asian vielä ollessa muilta salassa, Pietari sai taivaasta ilmestyksen: hän näki, että tämä mies oli elävän Jumalan Poika, Kristus, luvattu Messias. Jeesus kutsui Pietaria autuaaksi. Kaikki joille Jeesus ilmestyi, tulivat sanomattoman onnellisiksi.

Ilmestys Jeesuksesta

Pietari oli oppimaton. Hän ei kuulunut kirjanoppineisiin. Näin oli sitä vastoin lähtökohtaisesti Paavalin laita. Jopa hänkin sanoi myöhemmin, että hän sai Jumalan evankeliumin, koska Jumala näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä hänelle ja, että hän ei kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä. (Gal. 1:16). Koulutuksellamme ei ole mitään merkitystä. Jeesus pysyy ilman taivaalliselta Isältämme saatuja ilmestyksiä tuntemattomana meille, vaikka meidät olisikin kasvatettu kristityiksi, jotka tietävät että Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalla.

Miksi sitten kaikki eivät saa ilmestyksiä Jeesuksesta, ja onko hänestä sitten olemassa niin monia erilaisia ja vääriä mielipiteitä? Kuka saa ilmestyksen Jumalalta, taivaasta? Yksi Jeesuksen opetuslapsista kysyi kerran: Miksi ilmaiset itsesi vain meille, etkä maailmalle?” Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Joh. 14:22-23.

Jeesus ei ilmesty maailmalle, vaikka he kutsuisivatkin itseään uskonnollisiksi ja laulaisivat Jeesuksesta. He, jotka ovat halukkaita toteuttamaan Jeesuksen käskyjä rakkaudesta Jeesukseen, ovat Jeesuksen rakastamia eivätkä he kuulu tähän maailmaan. Sitä tarkoittaa kirjoitusten mukainen usko. Silloin voimme karttaa maailmallisuutta ja tämän maailman ruhtinaan valtaa. Silloin voimme päästä sisälle kehitykseen, jossa pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan pojan tuntemiseen. Ef. 4:13.

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.