Mene suoraan sisältöön

Opettelen nöyryyttämään itseni

Kun haasteita tulee liukuhihnalta, minusta nousee esille odottamattomia reaktioita.

Martin on nuori mies BCC:n kansainvälisessä koulutusohjelmassa. Siellä hän tekee työtä ja asuu tiiviisti yhdessa monien muiden samanikäisten kristittyjen nuorten kanssa. Silloin on mahdollista, että haasteita tulee liukuhihnalta, ja samoin odottamattomia reaktioita itsestä.

On harmaa ja sateinen iltapäivä. Sade on lakannut, mutta rinne on edelleen märkä. On melko tyyntä ja odotettavissa on rauhallinen ilta. Olen matkalla päivälliselle. Päivän työt on tehty ja tarpeeksi hyvin niiden standardien mukaan, mitä meiltä odotetaan työssämme.

Käyn läpi ajatuksissani vielä päivän hyvää työpanosta, vaikka sää oli huono. Kaikki meni hyvin. Päivä oli siltä osin onnistunut, ja jos vielä kolleeganikin olisivat olleet vähän innokkaampia… Minä olen tehnyt hyvää työtä tänään! Minä olen yksi niistä harvoista, joilla on ammattitaitoa ja hyvät johtajan ominaisuudet. Kunpa he vain olisivat tehneet niin kuin minä pyysin heitä tekemään; aikaa meni tarpeettomasti hukkaan. Kunpa he olisivat nöyrtyneet vähän enemmän. Tuhahtelen samalla kun otan viimeisiä askeleita kohti ruokasalia.

En tarvitse rukouskokousta

Kun päivällinen on syöty, menen taloomme käydäkseni suihkussa ja tehdäkseni viimeiset valmistelut iltaa varten. Ohjelmassa on raamattuopetusta. Kunhan vain ei olisi rukouskokousta vielä sen jälkeen. Joku sanoo, että se nimenomaan on. Minun on kyllä hyvä rukoilla, mutta teen sen parhaiten yksikseni. Voin rukoilla itse opetuksen jälkeen.

Eihän minun tarvitse rukoilla yhdessä toisten kanssa? Vai kuinka?

Kello on seitsemän ja raamattuopetus on menossa. Mielessäni on vain yksi ajatus: Kunhan ei vain olisi rukouskokousta. Kunpa vain voisin mennä suoraan sänkyyn ja rukoilla yksin jälkeenpäin. Eihän minun tarvitse rukoilla yhdessä toisten kanssa? Vai mitä? Ei ole edes varmaa, onko tänään rukouskokousta. Toivon ettei olisi.

Luennoitsija kiittää omasta puolestaan. Nyt pitää kestää vain vähän yli kymmeneen. Ilmoitus rukouskokouksesta tulee yleensä tässä vaiheessa.

Pling! Ei! Ilmoitus. Ja kello on vartin yli kymmenen. Se voi merkitä vain yhtä asiaa – niin, rukouskokous pojille puoli yhdeltätoista. Onko se mahdollista. Niin, niin, minun on melkein pakko mennä mukaan, muuten saan kuulla siitä myöhemmin. Ja sisälläni tiedän, että minun olisi hyvä nöyrtyä kolleegoideni ja ystävieni edessä. Ja Jumalan.

Rukouskokous

En ajattele mitään, mutta kuitenkin ajattelen valtavan paljon.

Menen pois. En ajattele oikeastaan mitään, kaikki vain pyörii päässäni. En ajattele mitään, mutta kuitenkin ajattelen valtavan paljon. Ikäänkuin kaikki, mitä muut tekevät, olisi väärin. Harhailen olohuoneeseen ja istuudun kuluneelle nahkasohvalle. Julkisivuni ei näytä niin huonolta. Hymyilen ja olen tyytyväinen, mutta minulla on tyhjä ja köyhä olo sisälläni.

Nousemme ja aloitamme laululla. Osaan laulaa, sitä mieltä olen ainakin itse, niin että olen mukana koko sydämelläni. Niin on myös vierustoverini. Mutta hän laulaa omalla kielellään. Tunnen kuinka sisälläni kiehuu. Oikein kuplii. Katseeni harhailee laulukirjani ja hänen välillä. Minun tulee kuuma ja ärsyynnyn – miksi ihmeessä et voi laulaa samalla kielellä kuin muut? Silloin on parempi olla hiljaa! Tietenkään en sano mitään, mutta en pysty keskittymään. Lopetan laulamisen.

Olen kaikkea muuta kuin niin hyvä ja täydellinen kuin haluaisin olla.

Ikäänkuin salama olisi välähtänyt ajatuksissani… Mitä minä oikein teen? Kuka oikein luulen olevani? Olen kaikkea muuta kuin niin hyvä ja täydellinen kuin haluaisin olla; kaikki mitä sisältäni nousee, on pelkkää negatiivista ja vastenmielistä! Olen täynnä pahuutta; homeen ja mädän hajua kumpuaa esiin joka tilanteessa, missä en ole keskittynyt ja tsemppaa itseäni. Joka ainoassa tilanteessa löydän syytä tuomita toisia, nostaa itseni korkealle tai painaa kolleegani alas mutaan.

Tunnen itseni tuomituksi

Laulu loppuu. Jäämme kaikki seisomaan. Tunnen itseni tuomituksi, Murskatuksi. Onko laitani todellakin niin huono? Olenko niin kärkäs tuomitsemaan parhaita ystäviäni? Onko minulle niin tärkeää merkitä jotain ja olla jotakin? Kenelle elän? Itsellenikö? Niin ei saa olla. Kyyneleet alkavat valua. Minun pitää rukoilla!

Tarvitsen apua.

 Otan askeleen eteenpäin ja seison keskellä rinkiä. On aivan hiljaista. Nyt on tapana sanoa, missä asiassa haluaa esirukousta, mutta en saa ulos äännähdystäkään. Itken. Kyyneleet virtaavat poskia pitkin. Muuten niin ylpeät kasvoni ovat nyt käsien peitossa ja kaikki suuruuteni murenee nöyryytyksestä seisoa 40 pojan edessä itkemässä.  Avaan suuni ja yritän sanoa jotain, mutta ainut mitä saan ulos on tämä: “Tarvitsen apua!” Siinä kaikki. Olen 40 uskollisen ystäväni ympäröimänä tässä hetkessä – he rukoilevat minun puolestani kaikella voimallaan, että se onnistuisi minuille. Ja myös minä rukoilen.

Rukoilen, että tulisin vapaaksi toisten tuomitsemisesta, vapaaksi suuruuden ajatuksista itsestäni, vapaaksi ihmisten edessä elämisestä ja siitä mitä he ovat minusta mieltä, ja että tulisin Pyhän Hengen palvelukseen arkipäivässä. Vain sillä tavalla voin tehdä tehtäväni koko sydämestäni niin kuin sopii opetuslapselle ja niin kuin on kirjoitettu Kol. 3:23:ssa: “Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille.” Se koskee kaikkea, mitä teemme; kaikkea, mitä sanomme, ajattelemme, teemme ja suoritamme. Kaikki se, mitä teemme, meidän tulee tehdä Herralle eikä ihmisille.

Usko on syttynyt!

Tunnen sanomattoman rauhan sydämessäni.

Äänet ympärilläni hiljenevät. Kädet laskeutuvat. Kuivaan kyyneleitäni ja palaan takaisin paikalleni. Tunnen sanomattoman rauhan sydämessäni. Haluan palvella ja käyttää jokaisen pienen tilaisuuden! Jokainen pieni ajatus tulee saamaan vastustuksen tästä lähtien. Tästä lähtien sota on kunnolla käynnissä! Usko on kunnolla syttynyt sydämessäni!

Mutta kuinka taistelen itseäni vastaan? Minulla se vaatii täyden keskittymisen joka päivä. Jokaisessa tilanteessa minun pitää rukoilla Jumalalta apua ja voimaa – ei vain suurissa merkittävissä tilanteissa, vaan pienissä näennäisesti merkityksettömissäkin. Tilanteet, jotka tulevat, kun ruuvi ei millään mene paikoilleen, kun vasara osuu täysillä peukaloon ja kun kommunikaatio ei toimi optimaalisesti. Ovatko nämä merkityksettömiä tilanteita? Kaukana siitä! Luuk. 16:10: “Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.”

Kiitos, Jumala, että annoit minulle armon saada elämäni kuntoon ja voittaa! Avaan Raamattuni ja luen. Se on kuin uusi kirja. Todellisuudessa minulla on ollut se jo kolme-neljä vuotta ja olen lukenut sitä jatkuvasti, mutta koskaan se ei ole ollut niin elävää kuin nyt. Jotain todellakin syntyi sinä iltana. Tästä lähtien vastustan syntiä – olen saanut uudet silmät! Voin nähdä! Uskon voittoon!

Opin pääkohdat

Tutustu siihen, kuinka Jumalan sana kehottaa ja auttaa meitä elämään 100% hänen tahtonsa mukaan, niin ettei meidän tarvitse enää langeta syntiin, vaan että voimme päästä voittoisaan elämään.

Lataa ilmaiseksi e-kirja

Minä olen ristiinnaulittu Kristuksen kanssa

Tämä kirjanen perustuu siihen, mitä Paavali kirjoittaa Gal. 2:19-20:ssä: «Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.» Tässä Elias Aslaksen selittää, mitä se tarkoittaa ja kuinka lukijalla voi olla sama todistus elämässään kuin Paavalilla.

Seuraa meitä