Jumala antaa nöyrälle armon

Nöyryys on kaiken pelastuksen peruslaki, ja nyt minulle on tullut eläväksi, että syvimmin ymmärrettynä se onkin koko asia. Jumala antaa nöyrälle armon, ja miltä ihmisestä itsestään näyttää, tai mitä hän ajattelee, ei merkitse yhtään mitään. Ylpeä tai ylimielinen tai omissa silmissään viisas saa Jumalan vastustajakseen.

Pelastus ja nöyryys kulkevat käsi kädessä

Helpoiten käsitämme nöyryyden omistamalla pienet ajatukset itsestämme. Kun tämä tekee minuun valtavan vaikutuksen, niin se todistaa, että saan armon. Nöyrä saa armon (Jaak. 4:6 ja 1. Piet. 5:5), ja armo on sitä, että minulle annetaan kaikki se apu, mitä tarvitsen. Voin mieluusti rukoilla koko yön saadakseni rakkautta, mutta se ei auta mitään, jos olen ylpeä, niin etten voi saada armoa.

Armoa saadaan samassa suhteessa kuin ollaan nöyriä. Ja kun käy ilmi, ettei jonkun ihmisen elämässä ole lainkaan edistymistä, se johtuu siitä, ettei hän ole saanut armoa. Joku yrittää korvata puutteen sillä, että on innokas erilaisissa asioissa. Hän voi olla ihmisenä taitava ja hyvä, mutta mikään kunnollinen ja hyödyllinen ei auta, kun Jumala on häntä vastaan. Ei tunnusteta mitään, ei tuomita  itseään vaan puolustetaan itseään.

Herätämme huomiota, jos onnistumme ja edistymme. Useimmat meistä eivät ole lainkaan nöyriä. He loukkaavat puheillaan eivätkä pyydä anteeksi. Jumala haluaa erityisen mielellään muuttaa meidät kokonaan sisäisesti. Voi näyttää siltä, että jotakuta on loukattu, tai ettei häntä ole kohdeltu oikein, ja hän on kiinnostunut siitä, mitä ihmiset uskovat ja ajattelevat hänestä. Ihminen ei ole kiinnostunut Jumalasta, vaan siitä, kuinka muut kohtelevat häntä. Silloin hän on onneton eikä voi tulla onnelliseksi, sillä Jumalasta on tullut hänen vastustajansa.

Monelta puuttuu valtavasti valoa. Ihmisen elämässä ei tapahdu mitään ilman tätä lakia: Se, joka itsensä alentaa – menee vapaaehtoisesti alas omasta halustaan – korotetaan (Matt. 23:12, Luuk. 14:11). Vähäisenkin järjen, joka jollakin on ihmisenä, pitäisi sanoa, että ihmisen suurten ajatusten itsestään täytyy olla kauhistus Jumalan silmissä. Jos sinulla on hyvin vähäinen määrä nöyryyttä, onnistut pienessä määrin, ja jos olet erityisen nöyrä, onnistut erityisen hyvin. Kuinka Jumala voisikaan siunata sellaista, joka ei elä itsetunnustuksessa ja on rääväsuinen mies? Tämä on elämänlaki. Hän ei voi siunata kyseistä henkilöä.

Itse asia!

Nöyryys on ainoa asia, josta on kysymys. Jos ei onnistuta, niin ollaan ja pysytään inhimillisenä ja sielullisena. Ei ole vain niin, että on oikein olla nöyrä, vaan mistään muusta ei ole kysymyskään. Asia ei avaudu, koska ei olla nöyriä. Siksi ei olla elävästi kiinnostuneita Raamatusta. On kaikkein suurimmassa määrin kohtalokasta, kun koemme tekevämme asiamme hyvin eikä meillä ole mitään tunnustettavaa. Ja jos tuomitsemme toisia, niin silloinhan olemme jumalattomia. Mutta mikäli tuomitsemme itsemme, meitä ei tuomita.

Jaak. 4:6; ssa on kirjoitettu: "Jumala on ylpeitä vastaan." Silloin ajatellaan: Minä en ole ylpeä." Mutta juuri sellainen olet, kun et saa lainkaan armoa. Nöyrät saavat armon, aina. Silloin tunnustamme itsemme sen sijaan, että tuomitsemme ja arvostelemme toisia. "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle.." 1. Piet. 5:6.

Jumala on kiinnostunut meidän perusteellisesta pelastuksestamme. Mutta kysymys on siitä, miten me suhtaudumme. Jokainen saa ymmärtää niin hyvin kuin voi. Alentaa itsensä – se on jotakin, mitä ei tapahdu lähes koskaan. Päinvastoin puolustetaan itseään. Nöyryys ei ole vain pääasia, vaan itse asia, siis on vain yksi ainoa asia. Me valitsemme itse sen elämän, mihin päädymme. Ei ole koskaan toisten vika, että minulla menee huonosti!